|
|
Toiminta-ajatus
Painotetaan perustietojan ja -taitojen oppimisen lisäksi teemaa:
olen osa luontoa sekä korostetaan kädentaitojen merkitystä ja yleensäkin
metodia: tekemällä opin. Opetusta pyritään monipuolistamaan ja synteämään
kerhotoiminnan avulla ("kkk" = kouluun kuuluu kerho). Koulun
kasvatus- ja opetustyötä pyritään tekemään aktiivisessa yhteistyössä
oppilaiden vanhempien kanssa.
Opetussuunnitelman tavoitteet
Tärkeänä tavoitteena on pyrkiä säilyttämän oppilaissa koko kouluajan
oppimishalu, mikä heillä on kouluun ja esikouluun tullessaan. Keskeinen
tavoite on, että jokainen oppilas hallitsee riittävät perustiedot ja -taidot
koulun keskeisissä oppiaineissa ja osaa hankkia itse lisää tietoa ja anlysoida
sitä sekä että hän tulisi toimeen elämässä toisten ihmisten kanssa.
|